Hääparin todistus

3,00  (sis. ALV)

Kuvaus

(sis. allekirjoitussivun/t)

Allekirjoituksin vahvistettu todistus jää juhlavana muistuttamaan annetusta lupauksesta. Samalla se toimii niin haluttaessa myös vieraskirjana, sillä toiselle sivulle kerätään koko hääväen allekirjoitukset, joten todistus on kaksisivuinen (Huom! Alle 10 hengen häissä todistus voidaan tehdä 1-sivuisena, jolloin sekä morsiusparin että juhlavieraiden allekirjoitukset mahtuvat samalle sivulle.

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Hääparin todistus”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *