Isoisovanhempien todistus lapselle

3,00  (sis. ALV)

Osasto:

Kuvaus

Useimmat perheet haluavat että myös lapselle jää oma kappale isoisovanhempien todistusta – ja toisaalta isoisovanhemmat voivat itse tilata ja antaa lapselle juuri tämän todistuksen ilman heille itselleen jääviä kappaleita. Isoisovanhempien antama todistus muistuttaa suvun tuomista juurista ja isoisovanhempien toiveesta toimia lapsenlapsenlapselleen rakastavina sydäminä. Vauvan puumerkkinä todistuksessa käytetään tavallisimmin kämmenen ääriviivoja, jalan- tai sormenjälkeä (tai hiustupsua, silloin kun tukkaa on poikkeuksellisen paljon). (HUOM! Painokuva pikkuvauvan kämmenestä ei sen sijaan yleensä onnistu, koska tarttumisrefleksi toimii jopa unessa.)

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.