Nimenantotodistus

3,00  (sis. ALV)

Kuvaus

Nimenantotodistuksen allekirjoittamalla niin kummit, mummit kuin koko muukin juhlaväki pienimpiä myöten saa toivottaa lapselle onnea. Samalla todistus siis toimii ’vieraskirjana’. Todistusta riittää yksi kappale. (Huom! Muistathan kertoa lomakkeen lisätietoja-kohdassa, jos kyseessä on adoptiolapsen kotiintulojuhla, tai jos lapsen nimeä juhlitaan vasta 1-vuotissynttärien yhteydessä, sillä sekä näihin että monenlaisiin muihinkin tilanteisiin meillä on omat tekstiversionsa.) Todistuksen voi tilata myös kaksikielisenä, tai kummallakin kielellä oman todistuksen. Erilliset todistukset kannattaa tilata ainakin silloin kun juhlaväen määrä siuuri.

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!). Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390. Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Nimenantotodistus”