Siviilijuhlat koronaepidemian aikana

Siviilijuhlat koronaepidemian aikana

Koronaepidemian tuomat rajoitukset näkyvät myös perhejuhlissa. Suvun ja ystäväpiirin kokoontumisista jää puuttumaan jotain olennaista, jos paikalle saadaan kutsua vain osa läheisistä. Elämänkaaren taitekohdat ovat kuitenkin tärkeitä myös poikkeustilanteissa, vaikka niiden juhlistamiseen silloin tarvitaankin tavallista enemmän luovuutta. Mahdolliset tarjoilut on parasta pitää yksinkertaisina ja esimerkiksi suosia valmiita annospaloja ja noutopöydän sijaan antaa tehtävään erikseen nimettyjen tarjoilijoiden jakaa niin syötävä kuin juotavakin. Käsidesiautomaateille on tarvetta myös yksityistilaisuuksissa ja niidenkin arkinen ilme voidaan niin haluttaessa somistaa tilaisuuden henkeen sopivaksi. Saattaapa joku näppärä kaaso tai kummi nostattaa juhlatunnelmaa myös askartelemalla hää- tai nimiäisväelle juhlan teemaa noudattavat kasvomaskit. Ja mikäli toisiaan seuraavista pandemioista syntyy yhteiskuntaamme uusi normaali, kenties muoti-ilmiöksi vielä nousevat vakavamminkin juhlavat, hautajaisteemaan soinnutetut hengityssuojaimet…?

Alla muutamia esimerkkejä tavoista, joilla siviilijuhlia voidaan järjestää turvasääntöjä noudattaen.

Tilaisuus ulkoilmassa

Jos epidemian silloinen vaihe ylipäätään sallii juhlien järjestämisen lämpimään vuodenaikaan, tartuntavaara pienenee jos tilaisuus järjestetään kokonaisuudessaan ulkosalla. Vaihtelevaan säähän on toki varauduttava esimerkiksi katosten ja sateenvarjojen avulla, ja luonnollisesti myös juhlan pukeutumiskoodi joustaa sääolojen mukaan. 

Etäosallistuminen

Globalisaation myötä olemme jo ehtineet tottua siihen, että joku juhlaväestä osallistuu tilaisuuteen etäyhteyksien varassa jopa toiselta puolelta maailmaa. Nyt näitä yhteyksiä on onneksemme mahdollista hyödyntää paljon suuremmassa mittakaavassa ja tuoda niiden avulla virtuaalisesti yhteen suurikin suku, joka ei koronakaranteenistaan voisi kokoontua samaan juhlahuoneistoon. Tilaisuus voi olla joko yksisuuntainen, jolloin etäosallistujat vain seuraavat tapahtumia videon välityksellä, tai siten interaktiivinen että koko juhlaväellä on fyysisestä sijainnistaan riippumatta tilaisuuden kulussa omat roolinsa ja puheenvuoronsa.

Ensin lähimpien kesken, myöhemmin koko joukolla

Joskus on tärkeää saada edes kaikkein läheisimmät heti koolle kasvotusten, ja jättää suosiolla isompi, varsinainen juhlatilaisuus järjestettäväksi myöhemmin sopivan tilaisuuden tullen. Näin ovat monet hääparit tähänkin asti tehneet: ensin virallinen siviilivihkiminen virka-aikana maistraatissa muutaman läheisen todistamana ja sitten kesäviikonloppuna varsinainen hääseremonia tahdotko-kysymyksineen koko suvun ja ystävien edessä. Ja koska maapalloistuminen on jo kauan vaikuttanut nimiäistenkin viettoon lähipiirin asuessa, opiskellessa, työskennellessä ja reppureissatessa jopa eri mantereilla, kaikkien vauvan läheisten saaminen koolle on normaalistikin usein vaatinut huomattavaa aikataulutusta ja toisinaan useamman eri juhlapäivänkin. Nyt koronatilanteessa toimii juhlan ykkösvaiheena esimerkiksi pieni videoitu seremonia, jossa vanhemmat julkistavat lapsensa nimen, ja jota sitten seuraavat kakkosvaiheen kunnon kalaasit, jahka tilanne on taas rauhoittunut riskiryhmillekin turvalliseksi. Juhlatunnelmaa ei varmasti laimenna, vaikka päivänsankari osallistuisi juhlaansa jo omin jaloin kontaten tai peräti juosten! 

Koronatilanteessa noudatettavaksi sopii myös jo pitkään yleistymässä ollut tapa, että vain vainajan lähimmät omaiset hyvästelevät hänet ennen tuhkausta ja varsinaiset hautajaiset saatto- ja muistotilaisuuksineen koko saattoväelle vietetään vasta uurnan äärellä. Etuna on, ettei uurnan kanssa ole rajoituksia paikan valinnassa, vaan käytettävissä on kappelien lisäksi laaja kirjo niin vuokrattavia juhlatiloja kuin esimerkiksi vainajan oma koti, kesämökki tai muu hänelle tärkeä paikka. Silloin kun saattotilaisuus halutaan pitää arkun äärellä voimassa olevista turvallisuusrajoituksista huolimatta, muistotilaisuus voidaan lykätä myöhempään ajankohtaan. Myös muistotilaisuuden paikan valinta on vapaa, järjestettiinpä tilaisuus ilman uurnaa tai sen kera. Uurnan asemesta tai lisäksi tilaisuudessa voi olla esillä vaikkapa valokuvia tai muuta vainajan yhteistä muistelua helpottavaa materiaalia.   

Puhuja- ja musiikkipalvelu poikkeustilanteessa

Pro-Seremoniain ammattitaitoiset puhujat ja muusikot ovat käytettävissä myös epidemia-ajan tilaisuuksissa tuomassa seremoniaan rakennetta ja juhlavuutta. Suunnittelutapaamiset puhujan kanssa hoidetaan kuitenkin etätapaamisina eivätkä esiintyjämme kättele. Ajantasaisia virallisia turvaohjeita noudatamme huolellisesti.

Palveluhinnastomme mukainen euron perusveloitus puhujapalvelusta on voimassa myös epidemian aikana. Milloin hautajaiset järjestetään kaksiosaisina siten, että puhujan toivotaan pitävän olennaisilta osin samansisältöisen puheen sekä saattotilaisuudessa että eri päivänä muistotilaisuudessa, yhteisveloitus tästä on 410 euroa. Kun molemmat tilaisuudet pidetään puhujan normaalilla toiminta-alueella, summa sisältää myös matkakulut.

Tuotemyynti

 

kirjaPro-Seremonioiden tuotevalikoimaan kuuluvat sekä valmiit painotuotteet (Perheen omat juhlat -juhlakäsikirja ja adressit niin suruun kuin iloon) että tilauksesta valmistettavat todistukset nimiäisiin ja häihin.

 

HUOM! Jos juhlaanne tulee Pro-Seremoniain puhuja, todistukset sisältyvät puhujapalvelun perusveloitukseen – ETHÄN siis tilaa niitä erikseen verkkokaupasta!

Helpoimmin tilaat tuotteet suoraan verkkokaupastamme https://holvi.com/shop/Pro-Seremoniat/.

Mikäli verkkokaupasta tilaaminen kuitenkin tuntuu hankalalta, voit  tehdä tilauksesi myös sähköpostilla (proseremoniat@gmail.com) tai puhelimitse arkisin klo 9-17, puh 050 590 4390.

Kerro tällöin seuraavat tiedot:

Kirjatilaus:

Haluatko kirjaan tekijän nimikirjoituksen ja haluaisitko lisämateriaalia joko nimiäisistä, häistä tai hautajaisista.

 

Todistukset nimiäisiin:

(tarkistathan että kaikissa nimissä on isot alkukirjaimet):

  • Lapsen koko nimi (= kaikki etunimet ja sukunimi)
  • Lapsen kutsumanimi vielä uudestaan, genetiivimuodossa (tyyliin Emilian, Ahdin, Lumin, Joonaksen)
  • Lapsen syntymäpäivä, muodossa p.k.vvvv (= ilman ylimääräisiä nollia ja vuosiluvun kaikki numerot mukana)
  • Juhlanviettopäivä, muodossa p.k.vvvv (= ilman ylimääräisiä nollia ja vuosiluvun kaikki numerot mukana)
  • Kummien/kummipariskuntien kutsuma- ja sukunimi [ei siis kaikkia etunimiä!] (Huom! muistathan kertoa, jos kummeissa on pariskuntia, joille haluat yhteiset todistukset!)
  • Vanhempien (tai yksinhuoltaja-vanhemman) kutsuma- ja sukunimi [ei siis kaikkia etunimiä!]
  • Tieto, jos halutaan myös nimenantotodistus
  • Jos halutaan myös iso(iso)vanhempien todistuksia:
    • iso(iso)vanhempien kutsuma- ja sukunimi sekä nimitys (mummo/mummi/mamma/…; vaari/ukki/pappa/…)
    • tieto, tulevatko iso(iso)vanh. todistukset pariskunnittain vaiko erikseen
  • Jos halutaan myös isojen sisarusten todistuksia: näiden kutsuma- ja sukunimi sekä ikätaso (= ei vielä osaa kirjoittaa nimeään / osaa jo kirjoittaa nimensä / on jo aikuinen)
  • Jos halutaan myös muita todistuksia, esim. pikkukummin, enon, sedän, tädin, serkun jne: näiden etu- ja sukunimi, nimitys(/sukulaisuussuhde) sekä ikätaso
  • Tilattavien kansien lukumäärä (à 6 e)
  • Osoite, johon todistukset toimitetaan [= tilaajan nimi, mahdollinen c/o-nimi (eli jos lähetysosoite on muu kuin missä tilaaja itse asuu), katuosoite, postinumero ja postitoimipaikka]
  • Kiireellisten kysymysten varalta puhelinnumero, josta tilaajan tavoittaa parhaiten
  • Tieto, jos haluatte osan/kaikki todistuksista muulla kielellä kuin suomeksi.

kannet

Todistukset häihin:

 

  •     Kummankin kihlakumppanin koko nimi (= kaikki etunimet ja sukunimi) ennen virallista vihkimistä (/rekisteröintiä)
  •     Sukunimet avioliitossa (/rekisteröidyssä parisuhteessa)
  • Puhelinnumero(t), jo(i)sta hääparia parhaiten tavoittaa
  • Hääjuhlan päivämäärä, muodossa p.k.vvvv (= ilman ylimääräisiä nollia ja vuosiluvun kaikki numerot mukana)
  • Virallinen vihki-/rekisteröintipäivä, muodossa p.k.vvvv (ks. yllä) ja -paikka, JOS haluatte myös näiden näkyvän todistuksessanne
  • Juhlapaikan mahdollinen nimi ja sijaintipaikkakunta, JOS haluatte myös näiden näkyvän todistuksessanne
  • Summittainen arvio juhlavieraiden määrästä (jotta osaamme liittää todistuksenne mukaan riittävän määrän allekirjoitussivuja)
  • Tieto, jos haluatte todistuksenne
    • suomen sijasta muulla kielellä / muilla kielillä; millä (tarvitaan 1 todistus per kieli) TAI
    • sekä suomeksi että muulla kielellä / muilla kielillä; millä (tarvitaan 1 todistus per kieli)
  • Tieto, jos ETTE halua todistuksellenne kartonkikansia (muuten tilaukseen tulee 1 kansi per todistuksen kieli)
  • Osoite, johon todistukset toimitetaan [= tilaajan nimi, mahdollinen c/o-nimi (eli jos lähetysosoite on muu kuin missä tilaaja itse asuu), katuosoite, postinumero ja postitoimipaikka]
  • Lisätietoja tilaukseen (esim. erityinen kiireellisyys)

 

Palvelualueemme

Suurin osa suomalaisista uskonnottomista asuu pääkaupunkiseudulla, ja sama pätee myös puhujiimme. Myös Tampereen seudulla on jo useita puhujia, ja näillä paikkakunnilla pidettäviin tilaisuuksiin löytyy lähes poikkeuksetta puhuja lyhyelläkin varoitusajalla. 

Muutamissa muissakin kaupungeissa on puhujia, joskin toistaiseksi harvakseltaan. Varmimmin puhujan saaminen näille paikkakunnille onnistuu, jollei tilaisuuden ajankohtaa ole vielä lyöty lukkoon, vaan päivälle ja kellonajalle on varalla vaihtoehto tai parikin. Joka tapauksessa  Vaasa-Joensuu-akselin eteläpuolella pidettäviin siviilijuhliin puhujaa kannattaa aina kysyä. 

Kun juhlatilaisuus pidetään esiintyjän omalla toiminta-alueella, matkakulut sisältyvät perusveloitukseen. Useat puhujistamme ovat valmiita tarvittaessa lähtemään myös oman toiminta-alueensa ulkopuolelle, jolloin perusveloituksen lisäksi tulee matkakuluja, mahdollisesti myös lisätyötunteja. Tutustu palveluhinnastoomme.