Hautajaiset

Meistä jokaisen elämä päättyy kerran. Siviilihautajaisissa omaisilla on vapaus suunnitella jäähyväisseremonia eli saattohetki haluamallaan tavalla, tietenkin vainajaa kunnioittaen. Kenties hän on itsekin kertonut toiveitaan viimeisestä hyvästijätöstä. Neuvoja uskonnottoman surujuhlan suunnitteluun ja apua sen toteutukseen saa tarvittaessa Pro-Seremonioilta. Myös Perheen omat juhlat -kirja on avuksi. Tiedon lisäksi tarjoamme toiminta-alueellamme pidettäviin siviilihautajaisiin ammattimaista puhuja- ja muusikkopalvelua. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneitamme ovat hautaustoimistot, joiden puoleen useimmat omaiset kääntyvät. Myös seurakuntien kanssa yhteistyö on sujunut hyvin; Pro-Seremoniain puhujat hyväksytään jopa sellaisiin kappeleihin, joissa siviiliseremonioita ei muuten sallita.

puhujat

Hautajaiset ovat yhteisnimitys kokonaisuudelle, joka tavallisesti muodostuu saattohetkestä ja muistotilaisuudesta. Kirkollisen hautaustoimituksen jumalanpalvelusluonteen takia vapaampi ohjelma, se musiikkivalintoja myöten vainajan näköinen, on ollut pakko siirtää erilliseen muistotilaisuuteen. Siviilihautajaisiin ei tarvitse sisällyttää mitään vain tavan vuoksi, vaan kaikki tapahtuu ihmisten itsensä ehdoilla. Silloin, kun tilaisuus aidosti kunnioittaa vainajan elämää, se on myös omaisille lohdullisin.

Seremonian kulku

Siviilihautajaisissa ei ole pakollista kaavaa, vaan ne voidaan monin eri tavoin rakentaa heijastamaan vainajan persoonallisuutta ja sitä merkitystä, joka hänen elämällään on hänen läheisilleen ollut.

Usein hautajaiset järjestetään kaksiosaisina: ensin saattohetki kappelissa arkun äärellä ja heti sen jälkeen muistotilaisuus tarjoiluineen muualla. Uurnanlaskuun viikon tai parin kuluttua osallistuvat ehkä vain lähiomaiset. Toinen tapa on saattaa vainaja tuhkattavaksi lähimpien kesken ja viettää varsinaiset hautajaiset muistotilaisuuksineen vasta uurnan läsnäollessa.

Pidettiinpä saattohetki kappelissa, kotona, pitokartanossa, avomerellä tai vaikkapa omenapuun alla, siihen sisältyy yleensä musiikkia, puhe tai useitakin, kukkasia ja kynttilöitä sekä paljon tunnetta. Mitä henkilökohtaisempi ja lämpimämpi itse hautausseremonia on ollut, sen vähemmän paineita kohdistuu muistotilaisuuden ohjelman järjestämiseen.

Kappelissa pidettynä saattohetki noudattaa yleensä totunnaista muotoa myös rakenteeltaan. Tavallisin ja usein luontevin – mutta ei millään tavoin pakollinen – järjestys on nykyään:

  1. alkusoitto (yleensä uruilla)
  2. saattoväen kukkatervehdykset
  3. musiikkikappale (instrumentaalimusiikkia tai yksin-, yhteis- tai kuorolaulua)
  4. saattopuhe
  5. musiikkikappale (ks. edellä)
  6. loppusoitto (yleensä uruilla)

Jos taas tilaisuus pidetään muualla tai saattoväki kokoontuu vasta uurnanlaskuun, vaihtelua esiintyy enemmän.

Joillakin paikkakunnilla hautausmaan ja kappelin omistava seurakunta ei luovuta kappeliaan muihin kuin kirkollisiin hautajaisiin. Tällöin siviilihautajaisten saattohetki pidetään tavallisesti haudalla ja seremonia on olosuhteiden pakosta suunniteltava lyhyemmäksi. Usein musiikki ja pitemmät puheet esitetään vasta muistotilaisuudessa.

Päätöksenteko oli yksinkertaisempaa silloin, kun hautaus oli pakko toimittaa kirkollisen kaavan ja vainajan sosiaalisen statuksen mukaan. Moniarvoisessa yhteiskunnassa asiat eivät ole itsestään selviä. Miten toimitaan, jos vainaja oli uskonnoton, leski luterilainen, joku lapsista jehovan todistaja ja lähimmät ystävät muslimeja? Tarvitaan hautajaiset, joissa kunnioitetaan sekä vainajan ajatuksia että saattoväen oikeutta surra häntä ja ilmaista kaipauksensa omalla tavallaan. Tällainen ketään syrjimätön tilaisuus on mahdollista rakentaa vain ei-kirkollisesti, siviilitavalla. Siviiliseremonia ei kokonaan uskonnottomanakaan sulje pois muita katsomuksia, mutta siihen voidaan niin haluttaessa myös sisällyttää uskonnollisia aineksia.

Yksinkertaisinkin hautausseremonia koostuu useista elementeistä, joita meidän kulttuurissamme ovat tavallisesti kappelimiljöö symboleineen, kukin koristeltu arkku katafalkilla; saattoväen rooli (arvokas pukeutuminen, kukkienlasku, surun ilmaukset); tilaisuudessa esitetty musiikki sekä – viimeisenä vaan ei vähäisimpänä – saattopuhe. Ei ole yhdentekevää, millaisilla sanoilla yksi kokonainen ihmiselämä ja sen päättyminen kuitataan. Kannattaa vakavasti pohtia, kunnioittaako suunniteltu seremonia vainajaa – hänen elämäänsä, ihmisarvoaan ja itsemääräämisoikeuttaan – ja auttaako se niitä, jotka jäivät häntä kaipaamaan.

Viimeinen leposija

Suurin osa vainajista, myös tuhkatuista, saa viimeisen leposijansa hautausmaalta. Suomen hautausmaista lähes kaikki ovat yhä evankelis-luterilaisten seurakuntien omistuksessa. Hautapaikan saadakseen ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä käyttää sen seremonioita, vaan seurakuntien on luovutettava hautapaikka kaikille kunnassa asuville. Seurakunnat ilmoittavat käyttävänsä hautausmaiden ylläpitoon yrityksiltä perittyä yhteisöveroa, jonka tuotto kirkolle vuosittain on noin 100 miljoonaa euroa. Tästä kuitenkin vain noin 50 miljoonaa euroa kuluu hautausmaiden ylläpitoon.

Vuoden 2004 alussa voimaan astunut hautaustoimilaki määrää seurakunnat tarjoamaan hautapaikat samaan hintaan kaikille, jäsenyyteen katsomatta. Vuodesta 2007 alkaen laki velvoittaa seurakuntia ylläpitämään omilla hautausmaillaan myös ns. tunnustuksettomia hauta-alueita ei-kristittyjen käyttöön. Seurakuntien hautausmailta hautapaikan myy kirkkoherranvirasto tai seurakunnan hautatoimisto.

Uskonnonvapautta korostavat katsomusyhteisöt ovat jo vuosikymmenet kannattaneet kaikille avoimia, tunnustuksettomia, kunnallisia hautausmaita. Kunnallisia hautausmaita on toistaiseksi vain Turussa ja Kauniaisissa, joskaan ne eivät ole tunnustuksettomia: Kauniaisten hautausmaa on vihitty luterilaiseksi, ja Turun hautausmaa taas luovuttaa hautapaikkoja vain muslimeille. Helsinki on kuitenkin perustamassa tunnustuksetonta uurnahautausmaata ja muistolehtoa Viikkiin sekä tuhkan sirottelupaikkaa Lonnan saarelle.

Vapaa-ajattelijayhdistykset puolestaan ylläpitävät tätä nykyä kymmenkuntaa hautausmaata, joiden sijaintipaikkakunnat ovat Forssa, Kajaani, Karkkila, Kemi, Kolari, Kotka, Kuusankoski, Raahe, Siikainen ja Vaasa. Nämä hautausmaat ovat kaikille avoimia, ja hautapaikka niillä on huomattavasti halvempi kuin yleensä seurakuntien hautausmailla. Joitakin siviilihautausmaita on myös muiden yhteisöjen ja yksityisten hallussa. Enon kunnassa on osakeyhtiön ylläpitämä uurnahautausmaa. Yksityisen arkkuhautausmaan tai -hautapaikan voi tietyin edellytyksin perustaa kuka tahansa esimerkiksi sukutilalle. Lupa tähän haetaan lääninhallitukselta.

Polttohautauksessa tuhka voidaan sijoittaa uurnassa joko tavalliseen sukuhautaan, erityiseen uurnahautaan, uurnalehtoon tai -holviin eli kolumbaarioon. Lisäksi tuhkan saa sirotella erityisten muistolehtojen lisäksi luontoon – esimerkiksi metsään, tunturille tai vesistöön – mutta 1.1.2004 alkaen tähän on hankittava alueen omistajan tai haltijan lupa, ja tuhkan lopullinen sijoituspaikka on ilmoitettava krematorioon. Uusi hautaustoimilaki vaatii myös, että tuhka on sijoitettava lopullisesti yhden vuoden kuluessa kuolemasta, ja ettei sitä saa jakaa useampaan osaan (esimerkiksi haudattavaksi eri paikkakunnilla sijaitseviin perhehautoihin).

Suomen krematoriot ovat seurakuntien omistuksessa lukuun ottamatta vanhinta ja perinteikkäintä, yksityisen säätiön ylläpitämää krematoriota Helsingin Hietaniemessä. Sen yhteydessä sijaitseva kaunis kappeli soveltuu sisustukseltaan neutraalina hyvin siviilihautajaisiin. Krematorion osoite on Hietaniemenkatu 27 ja puhelinnumero (09) 444 088, Krematoriosäätiön kanslian puhelin (09) 605 913. Myös seurakuntien kappelit ovat yleensä käytettävissä siviilihautajaisiin, samoin kirkot silloin kun hautausmaan yhteydessä ei ole kappelia.

Tahdon siviilihautajaiset -kortti

Lompakossa pidettävällä kortilla voit kertoa omaisille, että toivot itsellesi siviilihautajaiset kirkollisen seremonian asemesta. Korttia voi myös täydentää täsmällisemmillä ohjeilla, joita säilytetään turvallisessa paikassa. Katso lisätietoja osoitteesta www.siviilihautajaiset.fi.

Kommentoi