Isosisaruksen todistus isosisarukselle

Sisarussuhde on yleensä elämän pitkäaikaisin ihmissuhde ja parhaimmillaan suuri rikkaus. Kuopuksen syntymä mullistaa esikoisen elämän, ja oma isosiskon tai -veljen todistus on tarkoitettu korostamaan mullistuksen hyviä puolia: ison sisaruksen tärkeää roolia perheessä taitavana ja viisaana esikuvana uudelle pikkusisarukselleen sekä apuna vanhemmille.

Todistukseen tulee sekä vauvan puumerkki että isosisarukselta joko puumerkki tai allekirjoitus, sen mukaan osaako hän jo kirjoittaa nimensä. (Jos taas isosisarus on jo aikuinen, käytetään toisenlaista todistustekstipohjaa.)

Jokaiselle sisarukselle tilataan oma kappale.

Tätä tuotetta ei voi tilata ilman Lapsen todistustilauksen perustietoja

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.