Isosisaruksen todistus isosisarukselle

Sisarussuhde on yleensä elämän pitkäaikaisin ihmissuhde ja parhaimmillaan suuri rikkaus. Kuopuksen syntymä mullistaa esikoisen elämän, ja oma isosiskon tai -veljen todistus on tarkoitettu korostamaan mullistuksen hyviä puolia: ison sisaruksen tärkeää roolia perheessä taitavana ja viisaana esikuvana uudelle pikkusisarukselleen sekä apuna vanhemmille.

Todistukseen tulee sekä vauvan puumerkki että isosisarukselta joko puumerkki tai allekirjoitus, sen mukaan osaako hän jo kirjoittaa nimensä. (Jos taas isosisarus on jo aikuinen, käytetään toisenlaista todistustekstipohjaa.)

Jokaiselle sisarukselle tilataan oma kappale.

Tätä tuotetta ei voi tilata ilman Lapsen todistustilauksen perustietoja

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Isosisarustodistus lapselle itselleen

Myös vauvalle itselleen voidaan tilata sisarustodistuksesta oma kappale, johon vauvan puumerkin lisäksi tulee kaikkien isosisarusten nimet ja puumerkit/allekirjoitukset. Tämä todistus on erityisen suosittu niissä uusperheissä, joissa sisarukset asuvat osa- tai kokoaikaisesti eri osoitteissa.

Tätä tuotetta ei voi tilata ilman Lapsen todistustilauksen perustietoja

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Nimenantotodistus

Nimenantotodistuksen allekirjoittamalla niin kummit, mummit kuin koko muukin juhlaväki pienimpiä myöten saa toivottaa lapselle onnea. Samalla todistus siis toimii ’vieraskirjana’. Todistusta riittää yksi kappale. (Huom! Muistathan kertoa lomakkeen lisätietoja-kohdassa, jos kyseessä on adoptiolapsen kotiintulojuhla, tai jos lapsen nimeä juhlitaan vasta 1-vuotissynttärien yhteydessä, sillä sekä näihin että monenlaisiin muihinkin tilanteisiin meillä on omat tekstiversionsa.) Todistuksen voi tilata myös kaksikielisenä, tai kummallakin kielellä oman todistuksen. Erilliset todistukset kannattaa tilata ainakin silloin kun juhlaväen määrä siuuri.

Tätä tuotetta ei voi tilata ilman Lapsen todistustilauksen perustietoja

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!). Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390. Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Todistuskannet

Saatavana on myös suositut kartonkikannet, joissa todistukset on kätevä juhlassa allekirjoittaa ja juhlan jälkeen säilyttää. Kansien väri on tummansininen ja etukantta juhlistaa iso hopeanvärinen tyylitelty orvokki. Yhteen kanteen saa esille kaksi todistusta kerrallaan (esim. vauvan oma kappale kummitodistuksesta + nimenantotodistus), ja lisäksi siinä on piilossa säilytystilaa muille papereille.

Kansia kannattaa vauvaperheen todistustilaukseen sisällyttää 1 kpl per todistuksen saaja (= vauva itse, kummi tai kummipariskunta jne), sillä samaan kanteen mahtuu esille yhtaikaa 2 todistusta, minkä lisäksi keskitaitteen alla on säilytystilaa useammallekin todistukselle tai muulle tärkeälle paperille. Vauvalle itselleen jäävät todistukset sopivat siis kätevästi yhteen kanteen.

Nimenantotodistuspaketti 1 (yksi kummi tai kummipariskunta)

Paketti 1 sisältää nimenantotodistuksen ja kaksi kummitodistusta: toinen lapselle itselleen, toinen tämän kummille(/kummipariskunnalle). Jos kummeja(/kummipariskuntia) on useampia, valitse tämän sijaan paketti 2, paketti 3, paketti 4, paketti 5 tai paketti 6 , jota voit vielä täydentää tilaamalla lisäkummitodistuksia tarpeenne mukaan.

Nimenantotodistuksen allekirjoittamalla niin kummit, mummit kuin koko muukin juhlaväki pienimpiä myöten saa toivottaa lapselle onnea. Samalla todistus siis toimii ’vieraskirjana’. (Huom! Muistathan kertoa lomakkeen lisätietoja-kohdassa, jos kyseessä on adoptiolapsen kotiintulojuhla, tai jos lapsen nimeä juhlitaan vasta 1-vuotissynttärien yhteydessä, sillä sekä näihin että monenlaisiin muihinkin tilanteisiin meillä on omat tekstiversionsa.) Todistuksen voi tilata myös kaksikielisenä, tai kummallakin kielellä oman todistuksen. Erilliset todistukset kannattaa tilata ainakin silloin kun juhlaväen määrä suuri.

Kummitodistus jää muistuttamaan kummeja annetuista kummilupauksista. Kummitodistuksesta tehdään aina lapselle oma kappale, jossa on kaikkien kummien nimet ja allekirjoitukset. Jokaiselle yksittäiselle kummille tai kummipariskunnalle tilataan oma todistus; jos kummeissa on pariskuntia, joille halutaan todistus yhteisenä, pariskunnan nimet kirjoitetaan samalle viivalle. (Mahdollista on myös tehdä kummallekin osapuolelle oma todistus, mutta laittaa ne yhteiseen kanteen.

Muista tilata isovanhempien ja muiden läheisten todistukset Erilliset todistukset nimiäisiin -valikoimasta ja todistuskannet.

Mukavinta on tietysti saada todistus omalla äidinkielellään. Kaikki todistustekstimme ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja jo monilla muillakin länsimaista merkistöä käyttävillä kielillä (ja mitä vielä puuttuukin, saadaan onnistumaan yhteistyössä vanhempien kanssa ­- siten on tähänastinenkin kielivalikoimamme syntynyt!).

Mikäli jokin asia pohdituttaa, ota jo ennen tilauksen tekemistä yhteyttä toimistoomme sähköpostitse: posti@pro-seremoniat.fi tai puhelimitse: 050 590 4390.

Todistus on tilauksesta valmistettava tuote, joka valmistetaan asiakkaan antamien tietojen perusteella. Tuotteella ei ole niin ollen palautus- tai vaihto-oikeutta muulloin kuin valmistajan virheestä johtuvista syistä.

Palveluhinnasto

Puhujapalvelu

Perushinta hautajaisiin ja nimiäisiin on 310 €, häihin 360 €, joka sisältää:

  • puhujalta puheen/seremonian valmisteluun ja esittämiseen kuluvan työajan 8 työtuntiin saakka (mahd. lisätyötunnit à 25 €)
  • kirjallisen puhe-/seremoniakopion
  • mahdolliset seremoniaan kuuluvat todistukset
  • matkakulut puhujan omalla toiminta-alueella.

Milloin hautajaiset järjestetään kaksiosaisina siten, että puhujan toivotaan pitävän olennaisilta osin samansisältöisen puheen sekä saattotilaisuudessa että eri päivänä muistotilaisuudessa, yhteisveloitus tästä on 410 euroa.

Juhlamusiikki

Perushinta siviilihautajaisiin, -häihin ja nimiäisiin on 240 €, joka sisältää:

  • muusikolta seremoniaan kuuluvan musiikin valmisteluun ja esittämiseen kuluvan työajan 10 työtuntiin saakka (mahd. lisätyötunnit à 25 €) 
  • matkakulut muusikon toiminta-alueella.

Oman soittimen käytöstä peritään lisäksi kulukorvaus 25 €. Silloin kun soittaja myös laulaa tai laulaja myös soittaa, lisämaksu tästä on 60 €. 

Kirkollisiin ja vastaaviin tilaisuuksiin perushinta musiikista on 300 €.

Painotuotteet

Käsiohjelmat hautajaisiin (vain puhujapalvelun yhteydessä) voi tilata puhujan kautta tai suoraan toimistostamme.

Aloituskulut 3-sivuinen 30 € + à 0,50 €:
20 kpl = 40 €
30 kpl = 45 €
40 kpl = 50 €
50 kpl = 55 €

Lisäveloitukset à 5 €, jos käsiohjelmassa halutaan käyttää:

    • myös takasivua (esim. yhteislaulun sanoille)
    • omaa valo- tai muuta kuvaa (sähköisesti toimitettuna)

Toimitustapana nouto tai xxs-paketti sen voimassa olevan hinnan mukaan.

Muut painotuotteet löytää verkkokaupastamme:

  • Perheen omat juhlat -juhlakäsikirja (à 20 € toimituskuluineen)
  • todistuksia nimiäisiin ja hääjuhlaan (à 3 € + kartonkikannet à 9 € + toimituskulut kotimaassa 9 €)
  • adressit iloon ja suruun (à 15 € toimituskuluineen). 

Jäsenalennukset

Taustajärjestöjen (vapaa-ajattelijat, humanistit ja protulaiset) jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille myönnetään puhujapalvelusta 30 € ja juhlakäsikirjasta 5 € jäsenalennus.

Jos juhlabudjetti on oikein tiukka, on uskonnottoman seremonian puhuja- ja musiikkikuluihin saatavissa tukea Vapaa-ajattelijain liitto ry:ltä liiton jäsenyhdistysten jäsenille. Tukea haetaan jälkikäteen lomakkeella, johon liitetään kopio laskustamme + tosite sen maksamisesta.

Hinnasto 1.7.2022- Perusveloitus Jäsenhinta*
Puhujapalvelu nimiäisiin

310€

280€

Puhujapalvelu häihin

360€

330€

Puhujapalvelu hautajaisiin

310€

280€

Musiikki siviilijuhliin

240€

240€

Musiikki muihin tilaisuuksiin

300€

300€

Lisämaksu laulusta / säestyksestä

60€

60€

Oman soittimen käyttökulut

25€

25€

Lisätyötunti

25€

25€

Pitkien matkojen matkakulut

0,40€ / km

(tai matkaliput)

0,40€ / km

(tai matkaliput)

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (0 – 24 %).

Musiikkiesitykset

Pro-Seremoniat tarjoaa uskontokuntiin sitoutumattomien perheitten juhliin myös juhlamusiikkia. Palvelumme on aina yksilöllistä. Jokainen tilaisuus toteutetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Muusikkomme pukeutuvat tilaisuuteen sopivasti ja valmistelevat esityksensä huolellisesti. Esiintyjämme ovat ammattimuusikoita, taitavia harrastajia tai musiikin opiskelijoita. Eri instrumenttien valikoima on suuri, ja todennäköisesti toiveenne pystytään toteuttamaan.

Pro-Seremoniain asiakkaalla on aina oikeus:

  • vapaasti valita esitettävät musiikkikappaleet
  • tarvittaessa saada muusikolta ehdotus esitettävistä kappaleista oman valinnan pohjaksi tai käyttöön materiaalia  (hautajaismusiikkia-lista)
  • maksuttomaan puhelin-/s-postineuvontaan
  • täsmälliseen ja kiireettömään palveluun juhlassa.

Asiasta tarkemmin voi lukea artikkelistamme Juhlamusiikista.

 

Puhujapalvelu

Pro-Seremoniat tarjoaa asiantuntevaa ja korkeatasoista palvelua uskontokuntiin sitoutumattomien perheiden juhliin häistä hautajaisiin, nimenannosta aikuistumiseen.

Palvelumme on aina yksilöllistä. Jokainen juhlaseremonia laaditaan asiakkaan toiveiden mukaisesti ja se koostuu vain osista, jotka hän itse hyväksyy. Puhujan rooli juhlassa on aina uskonnoton ja noudattaa humanistis-eettisiä periaatteita. Puhujan harkinnassa on päättää muutosesitysten hyväksymisestä – puhe on viime kädessä puhujan teos ja hänen on voitava seistä sanojensa takana.

Pro-Seremoniain asiakkaalla on aina oikeus:

  • vapaasti valita tai laatia itse seremoniansa
  • henkilökohtaiseen suunnittelutapaamiseen puhujan kanssa joko kasvotusten, puhelimitse tai sähköpostitse
  • maksuttomaan puhelin- tai sähköpostineuvontaan
  • tarkistaa seremonian tai puheen luonnos etukäteen ja esittää siihen muutoksia
  • saada muistoksi kirjallisina sekä seremonia (puhe) että siihen mahdollisesti kuuluvat todistukset
  • täsmälliseen ja kiireettömään palveluun juhlassa
  • vaikuttaa myös puhujan asuun niin halutessaan.

Hyvissä ajoin ennen juhlatilaisuutta puhuja käy tapaamassa asiakasperhettä. Suunnittelutapaaminen kestää yleensä 0,5-2 tuntia. Henkilökohtaisen, kiireettömän keskustelun avulla perhe voi varmistua, että puhuja on heille sopiva. Tämä puolestaan sekä saa heiltä aineistoa puheeseen että voi auttaa heitä esimerkiksi musiikin, seremonian ja koko tilaisuuden suunnittelussa. Tapaamisen jälkeen yhteydenpitoa jatketaan puhelimitse ja sähköpostitse, kunnes kokonaisuus on valmis ja juhlapäivä koittaa. Tilaisuuden jälkeen perhe saa muistoksi lopullisen puheen tyylikkäänä, kirjallisena kopiona.

Suomalainen juhlaperinne on kerrostunutta

KukkaseppeleLapsuusmuistojen tuoksut ja tunnelmat, juhlavalmistelujen kihelmöivä jännitys ja samalla niiden tuttuudesta nouseva turvallisuus säilyvät mielessä läpi elämän. Niiden kautta siirrämme kulttuuriperintöä seuraavalle polvelle. Muuttumattomuus on illuusio, sillä jokainen aikakausi, jokainen sukupolvi ja jokainen yksittäinen perhe poimii perinnepullasta omat rusinansa. Vaikka uudelta tavalta vie vain pari vuotta kiinteytyä osaksi suvun ikiaikaiselta tuntuvaa juhlatraditiota, useammat perinteet kuin arvaammekaan ovat säilyneet halki vuosituhansien. Kulttuurit vaihtuvat ja katsomukset muuttuvat, mutta samat juhlat rytmittävät ihmisten arkea edelleen.

Suomalaisissa kalenterijuhlissa on kolme kerrosta. Alimmaisena on ikivanha vuodenkiertoon perustuva juhlaperinne, jonka peitteeksi joitakin vuosisatoja sitten vedettiin ikään kuin maalikerros ja uusi nimilappu. Toisista juhlista tuo kristillinen maali on kulunut kokonaan pois, toisista osittain, ja pinnalle on kerrostunut hiukan moderneja vaikutteita. Juhlatavoistamme kaikkein tutuimmat ja elinvoimaisimmat ovat enimmäkseen ei-kristillistä alkuperää. Vuodenaikojen vaihtelu auringonkierron myötä on antanut vuotuisjuhlille aiheen ja sisällön. Vaikkei aurinkoa enää pidetä jumalana eikä eloonjääminen riipu satokauden onnistumisesta, voidaan joulun tienoilla yhä mainiosti juhlia pitenevää päivää, pääsiäisenä luonnon heräämistä talviunesta ja juhannuksena yötöntä yötä.